sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009


Poroja liikenteessä...
kortin tarvikkeet Sinelli, paitsi tähtikoriste muualta.
Kuva leimattu kahdella eri encorella,kohotettu läpinäkyvällä kohopulverilla.
Leimaisin Inkadinkadon akryylisetistä.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Löysin koneeltani muutamia kortteja joita olen tehnyt kauan sitten, en vain ole muistanut laittaa tänne.
Leimasin Whiff of Joyn, nämä ovat niin suloisia.
Teksti leimasin Joulurauhaa Sinellistä

tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Lintunen


Tämä kuva servettitekniikalla tehty.
Eli ensin olen kiinnittänyt kartonkiin servettilakalla lintuservetin.
Kun kuivunut olen leikannut Big Shotilla ja spellpindersin ympyrä stanssilla, on myös sizzixillä ympyrä stansseja.

Sitten liimannut vaal.ruskealle kartongille ja leikannut Fiskarsin kuvio saksilla reunat, hieman versa finen mustetta reunoihin.
kohotarroilla 2 mm pohjaan kiinni.
Nauha ruskea pilkku reprint
ruskea naru aivan ihanaa, sitä tullaan näkemään usein varmaan korteissani.
saa sinellistä myös punaisena ja vihreänä.
Taustapaperit paperikosta

Tarvikkeet Sinelli ( spellpindersin stanssi muualta, tosin Sinellistä saa sizzixin stansseja)

Henry hiirulainen taas sulostuttaa...


Nyt olen itse pienessä flunssassa,eli tämäkin kortti valmistunut aikaisemmin.
Nyt ei pysty kyllä kortteja tekemään, katsotaan huomenna tilanne uudestaan:)

Taustapaperi, lumihiutale koriste nappi sekä Fiskarsilla leikattu koristereuna, satiininauha 2mm, Sinellistä.
Leimasin Whiff of Joylta

maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Lisää joulukalentereita...

Tässä vielä pari joulukalenteria, pitihän se tehdä itsellekin.
Poikani Joona lupasi täyttää luukut:)

Täällä podetaan kuumetta, tai itse olen ihan kunnossa mutta poikani kuumeessa, lääkärissä käyty ja lepoa vain ja kuumelääkettä.
on muuten kunnossa, jaksaa leikkiä ym.

Tarvikkeet Sinelli:

tulitikkurasiat
paperit vintage
puuhelmet 6 mm ruskea
Puuhelmet olen kiinnittänyt glossy Accentilla, pysyy muuten hyvin ja kuivuu nopeasti:)

Nämä ovat kivoja tehdäja voi viedä vaikka lahjaksi, yllätyksien kera.

Tähtinauha Sinellistä,löytyi laatikosta jossa jouluisia nauhoja,luultavasti erä.
Tähti leikattu Fiskarsin leikkurilla
nauha satiini 2mm

Ekonaru ja tähti myös leikattu Fiskarsin kahvaleikkurilla.

lauantaina, marraskuuta 21, 2009

Joulupuu on rakennettu...




Tämä kortti valmistunut jo kauan sitten.
Tarvikkeet Sinelli:

Leimasin jouluisesta uudesta akryylisetistä
Leimattu Versa finen vihreällä ja versa magicin vaal.vihr.
kimalleliimaa
paperit vintage
Nauha vihreä ruutu
ääriviivatarrat kulmissa
kulmat taitettu ja niissä haaraniitit

maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Shaker kortti


Tämän kortin tarvikkeet Sinelli paitsi leimakuva muualta.

Stanssi Frame ornate
paperi vintage joulupapereita
lumiukko nappikoriste uutuus
nauha satiini 2 mm
leimasin lämmin joulutervehdys

ja kehyksen sisällä sinistä kimallejauhetta

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Kissa kortti...


Välillä muuta kuin Joulua, ei ole mitään oikein ehtinyt tehdä kun poika sairasti viikonlopun vatsataudin kourissa.
Nyt helpottaa ja sain itsekin tehtyä jotain...

Tarvikkeet Sinelli:

Akryylileimasin setti(Cats galore)setissä pieniä neliön muotoisia kissa leimoja)
kartonkia
nauha reprint
akvarellikartonki
leimasin musteet Distress Ink Vintage photo
geelikynä kelt.
versaFine muste vintage sepia
embossaus muste läpinäkyvä
kohotarrat

olen ensin leimannut embossaus musteella akvarellikartongin reunoille leimasimella jossa kissan raitoja, ja sen jälkeen laittanut läpinäkyvää kohojauhetta ja kuumentanut.
Sitten levittänyt sormituputtimella mustetta että kuva tulee näkyviin.
Kissan silmät olen leimannut myäs akvarellikartongille ja leikannut neliö muotoisiksi, liimannut mustalle kartongille ja leikannut taas.
Sitten olen kiinnittänyt silmät kohotarroilla ruskealle kartongin palalle.
Kissan silmät väritetty geelikynällä joka kimaltelee
teksti myös kohotettu kohotarroilla 2 mm.

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2009

Suloinen Henry Mouse:)

välillä onnittelukortteja.
Kortin tarvikkeet Sinelli, paitsi leimasin Whiff of Joylta tilattu.
Sekä kuviot spellpinderseillä leikattu

*ruskea kartonki
*uudet vivi Gade paperit
*Fiskarsin eyeletit sekä valk.satiininauha 2mm
*leimasin sydämelliset onnittelut(Sinelli)
*tekstileimasin tagissa
*tagi kuvioitu Sizzixin kohokuviotaskulla
*nauha pinkkiruutu





lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Joulukalenteri paketti...

Tämän idean olen Variston Sinellistä saanut.
Ohjeen saa Sinellin joulukuvastosta:)

Tarvikkeetkin ovat Sinellistä:
Äidille olen tehnyt tuon punasävyisen.
Pojalleni tuon toisen.

Punainen kalenteri:

*24 tulitikkuaskia (myydään 10 kpl pakkauksissa)
*punaisia reprintin haaraniittejä(pakkauksessa n.50
*Uusia Vivi Gade papereita(pkt 5 arkkia)
*sydän leikattu Fiskarsin kahvaleikkurilla, ääriviivatarra hyvää Joulua
*koristenauha leikattu Fiskarsin reunakuvio leikkurilla
*Sydän nauha on erä. en tiedä tuleeko lisää.
*valk.satiininauha 2 mm.myydään rll/ tai metreittäin.
*tuputtimella levitetty laatikon reunoihin mustetta (versa Fine )Crimson red)




Sininen kalenteri:

*24 tikkuaskia
*sinisiä haaraniitteja (reprint)
*Vintage paperi tinasotilas
*keskellä oleva kuvio leikattu Fiskarsin lasten saksilla (sammakko kuvio)
*Ekonaru
*tähti leikattu Fiskarsin tähtikahva leikkurilla.
*mustetta laatiko reunoissa

Ja sisälle tietysti kivoja yllätyksiä:)


perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Artin mamma...



Tämän leimasimen haluaisin itselle tai siis monta muutakin.
Nämä Arti leimat ovat vain niin hauskoja:)

Kuva saatu.
Gadgetissa oli virhe